Edustusjoukkueemme edesottamuksia sitten edellisen
kirjoituksen.
2014 VarjoPirkka, Länsiväyläjuoksu, Sääksi triathlon, Joroinen
1/2, Ironman Copenhagen, ÖtillÖ, Berliinin mara, Solvalla Swimrun. Mammuttimarssilla
3,5 edustajaa, marraskuu SKSHS ja Peräkylän Ponnistus (PePo) solmivat
YYA-sopimuksen, joulukuu: matalanpaikanleiri ja swimrun harjoitukset meressä.
2015 24h hiihto (SKSHS extended), Pirkka, Borås Swimrun, Rockman
Swimrun, Porkkala Swimrun, Solvalla Swimrun, Berliinin mara.
Vaikka kirjoitukset ovat jääneet tekemättä, on porukka
kuitenkin jaksanut jumpata. Tässä hieman tarinaa Boråsiin suuntautuneesta
retkestä kesäkuulta.
Borås Swimrun, Sweriges tuffaste swimrun tävling –
ainakin järjestäjien mainospuheissa. Ihan en tuota tuffaste-kohtaa
allekirjoita, mutta kova kisa on kuitenkin kyseessä. Ajatus osallistumisesta
heräsi syksyllä, kun mietin minkä kisan järjestäjille lähettäisin rahani
ostaakseni harjoittelumotivaatiota Ironman-bluesista kärsiessäni. Honkamäen
Hurjatar (Hangaround jäsen) oli vihjaillut, että Boråsin kisaan voisi olla kiva
lähteä, mutta pari puuttuu. Selkeä iskun paikka siis. Parivaljakon toimivuus
koeponnistettiin Mammuttimarssilla ja havaittiin hyväksi.
|
Team 101 |
Borås on melko uintipainotteinen kisa. Siksi liityinkin
Cetuksen Masters-ryhmään, jossa sai uida erittäin kehittäviä treenejä
melkolailla parempien uimareiden kanssa. Tapiolan Tarzaneiden treenit jatkuivat
myös läpi talven. Hölkkää tiellä ja maastossa tuli harrastettua ehkä liian
vähän. Mäkitreenit, jotka olisivat olleet tarpeen Boråsin reittiä ajatellen,
tuli tehtyä lähinnä fillarin selässä Espanjan vuoristoleirillä. Erityisesti Val
De EPO jäi mieleen.
Koska kisa on jo kesäkuun alussa, ei avovesikautta ehdi
kuin avaamaan ennen kuin jo ollaan viivalla H-hetken koittaessa. Me ehdimme
käydä kaksi kertaa treenaamassa lajinomaisesti ennen kisareissuun lähtöä.
Minulla swimrun-varusteet olivat olleet käytössä edelisen kerran Ö till
Ö-kisassa v 2012. Yllättävän hyvin silloin harjoitellut asiat kuitenkin
sujuivat edelleen.
Suurin huolenaihe kisan alla oli erityisen viileä
”kisaaltaiden” lämpötila, +11c. Meikäläinen ja kylmä vesi kun emme ole ylimmät
ystävykset. Leikkasimme kuitenkin pukujen lahkeet, koska kisan järjestäjä sitä
voimallisesti suositteli. Päätös oli oikea, koska juoksuosuuksilla oli todella
paljon jyrkkää nousua ja laskua, jossa jäykistetyt polvet olisivat varmasti
hidastaneet menoa reilusti. Uinnit olivat viileitä, mutta emme kokeneet poikkeavan
suuria ongelmia kylmyydestä. Reitillä kylläkin näkyi pahasti palelevia ja
toimintakykynsä menettäneitä kisaajia pitkien uintien jälkeen.Taisipa joillakin
jopa tulla kieltäytymisiä vesiesteilla, jotka johtivat keskeyttämiseen.
Klo 11:03, mix ja naisten sarjan startti 3min miesten
jälkeen. Ensimmäisen 50m tasaisen jälkeen alkaa ylämäki, jota jatkuu ja jatkuu
kilometritolkulla, kunnes laskeudutaan
kohti ensimmäistä uintia sameassa suolammessa. Vauhdilla veteen ja ohi
muutamasta parista. Ensimmäiset miehet ohitetaan jo tässä vaiheessa. Ylös
vedestä ja suoraan liikkeelle ja kamat paikoilleen hölkätessä, ylämäkeä taas.
Yhtäkkiä olemme huikasevan hienolla näköalapaikalla Boråsin yllä, josta pitkä
laskettelu teknistä pätkää kohti toista uintia, joka on joessa. Juomat ja
banaani naamariin huollosta ja uimaan. Sitten vajaa kilsa tasaista polkua ja
seuraavat kaksi uintia lähtöalueen lähellä. Uintien jälkeen kiivetään järven
länsipuolen ”vuoristoon” jossa hölkkää vaihtelevassa maastossa ja jopa
ajoittain tasaisella. Takaisin rantaan ja kisan toiseksi ja kolmanneksi
pisimmät uinnit, välissä Peikkometsän juoksupätkä. Näihin uinteihin alkaa jo
nousta aaltoa, mutta meillä menee hyvin ohituskaistalla.
Lyhyt hölkkä asvaltilla ja kohti stairway to hell –
nimistä osuutta. Nousua riittää taas, mutta lopulta sekin loppuu ja pääsemme
juoksemaan kauniissa maalaismaisemassa hyväpohjaista hiekkatietä kunnes on aika
aloittaa laskeutuminen. Juoksu on vaikeaa jyrkässä alamäessä ja ajoittain
kivikkoisessa maastossa. Vielä hieman tietä ja huolto ennen laskeutumista
rantaan ja kisan pisintä 1300m uintia vastarannalle. Nopeat valmistelut ja lähes
pysähtymättä uintiin. Taas jokusesta parista ohi nopeiden rutiinien ansiosta.
Tämä uinti oli meillekin paha. Noin 33 min kylmässä
vedessä ja jo kohtuullisessa aallokossa aiheutti molemmille kramppien alkuja
jalkoihin ja jotenkin käsistäkin katosivat tehot. Mitenköhän kylmää oli niillä,
jotka uivat tätä pätkää merkittävästi pitempään? Rantaumisen jälkeen pakotimme
itsemme liikkeelle. Edessä noin 400m rämpimistä paikallisessa viidakossa ja
sitten taas uinti, tällä kertaa joessa, jossa oli todella reilusti virtausta.
Uimalla ei juurikaan eteenpäin päässyt, mutta onneksi keksimme kahlata. Tämän
uinnin jälkeen oli väliaikapiste ennen kisan pisintä juoksupätkää, jossa
kokonainpituutta oli 7+4 km, välissä oli lyhyt pulahdus pienessä lammessa. Matkanteko
alkoi jo hiukan painaa ja lämmintä riitti auringonpaisteessa. Maasto oli jo
tutuksi tullutta laatua, eli mäkistä.
Kisan loppuosalla meidän kanssa teki taivalta nuori paikallinen
naispari. He ohittivat meidät aina juostessa ja me taas kuittasimme heidän
uinneissa. Ennen kahta viimeistä uintia he katosivat jo pitkälle horisonttiin,
mutta saimme heidät taas kiinni ja ohitimme toiseksi viimeisessä uinnissa. Nyt
kaasu pohjaan ja kohti viimeistä uintia, enää ei kukaan tullut tossulla ohi.
Viimeisessä uinnissa vielä muutama ohitus ja loppukiri
maaliin. Sijoitus mix-sarjassa 5. ja tavoiteaikaankin pääsimme melkein. Hiukan oli ryytynyt olo maalissa kuten kuvatuksesta näkyy.
Suositeltava kisa, jos tykkää uimisesta ja
korkeuseroista.
Ja paluumatkalla laivalla oli mukavaa!
- Masa -